Viimeiset pari vuotta ovat olleet Innohomelle vauhdikasta kasvun aikaa, ja sitä tukemaan on palkattu useita henkilöitä organisaation eri funktioihin.

Laadun ja prosessien kehittämisen pitkän linjan ammattilainen Juha Vehkamäki aloitti Innohomen laatupäällikkönä lokakuussa 2021. Hän siirtyi Innohomelle monipuolisten työtehtävien perässä, ja työyhteisö sekä yrityskulttuuri ovat saaneet hänet viihtymään.

”Ihmisten yhteistyön ja kiinteän yhteisön huomaa aina kun kokoonnumme yhteen. Ihmiset tukevat ja auttavat toisiaan, ja esimerkiksi kysymyksiin saa usein varsinaisen vastauksen lisäksi myös tietoa”, Juha sanoo.

Juha vastaa Innohomella erityisesti laadun kehityksestä ja auditoinneista kautta liiketoimintalinjojen, ja onkin jo vahvistanut entisestään Innohomen erilaisia prosesseja. Hän on tehnyt pitkän uran laadun, tuotteiden ja prosessien kehittämisen parissa Nokiassa, ja siirtyi Innohomelle Vyaire Medicalista projektin vetäjän paikalta.

”Halusin päästä kokemaan enemmän työn imua”

Antti Lehtola aloitti toukokuussa 2022 tuotannon kontrollerina ja osana Innohomen toimitusketjun hallintatiimiä. Juhan tapaan myös Anttia kiinnosti työtehtävien monipuolisuus. ”Olen ollut sekä pienissä että isoissa taloissa töissä, ja tiesin että täällä pääsee kyllä tekemään kaikkea. On vapautta ja vauhtia”, Antti sanoo. Hyppy ison talon byrokratiasta Innohomelle on täyttänyt odotukset, ja Antti nauttii asiakkaiden ja ydinprosessien parissa työskentelystä.

Antti siirtyi Innohomelle Hartwallilta, jossa hän on toiminut talousosaston vetäjänä. Häneltä löytyy monipuolista kokemusta kemianteollisuudesta toimitusketjun puolelta varastotyöntekijästä ja tilaustoimitus-liikenteen hoitamisesta aina yksikön vetovastuuta myöten, sekä taloudellista asiantuntemusta elintarviketeollisuuden puolelta. Innohomella Antti innostuu etenkin tuotteista. ”Tykkään siitä, että tehdään arvokkaan asian eteen duunia”, hän toteaa.

Nuorta energiaa myynti- ja markkinointitiimiin

Innohomen myynti- ja markkinointitiimi on vahvistunut kahdella uudella ammattilaisella. Toukokuussa 2022 myyntipäällikkönä aloittanut Andreas Otila puhuu äidinkielenään ruotsia ja vastaakin Innohomella ennakoivien paloturvallisuustuotteiden markkinoista Ruotsissa. Yhtenä työn parhaista puolista Andreas pitää uusiin ihmisiin tutustumista. ”Parasta on, kun siinä keskustelun lomassa saa itsekin oppia jotain uutta”, hän sanoo.

Andreakseen on voinut tutustua muun muassa messuilla, sillä kuluneiden kuukausien aikana hän on edustanut Innohomea esimerkiksi FinnBuild ja Hyvä Ikä -messuilla.

Linda Mäkinen puolestaan aloitti markkinointikoordinaattorin tehtävässä lokakuun 2022 alussa, ja onkin Innohomen tiimin tuorein vahvistus. Vahvana kirjoittajana Linda tuo Innohomelle erityisesti sisällöntuotannon osaamista, ja hänellä on monipuolinen kokemus myös muista markkinoinnin tehtävistä.

”Innohomessa innosti erityisesti mielenkiintoinen työnkuva ja hyvä yhteishenki, joka näkyi selvästi jo haastatteluvaiheessa”, Linda toteaa.

Lämpimästi tervetuloa Juha, Antti, Andreas ja Linda osaksi Innohomen energistä tiimiä!